lauantaina, marraskuuta 21, 2009

Olisiko meille nyt tarvetta?

Tuntuu todellakin siltä, että yhteiskuntamme on menettänyt tällä hetkellä elävän ikäkauden 20 … 55 vuotta, erityisesti ne tuonikäiset, jotka vielä ovat työelämässä mukana. Eiväthän nuo ihmiset saa mitään todellista aikaan, tekevät vain pinnallisia ja ylimalkaisia ratkaisuja ja ovat jatkuvassa työn pakko-orjuudessa ja stressaavassa kiireessä eivätkä ehdi mihinkään. Tästähän on meillä jokaisella päivittäisiä kokemuksia lähiympäristöstämme ja julkisuuden henkilöistä. Meillä seniorikansalaisilla – ja eritoten laatusenioreilla – tilanne pitäisi olla täysin toisin. Mutta meidän pitäisi tehdä jotain, meidän tulisi olla vaikuttavia ja tehokkaasti. Meillä ei ole kuitenkaan muodollista valtaa eikä voimaelementtejä käytettävissämme. Uusi sosiaalinen teknologia voisi antaa juuri meille mahdollisuuksia. Sen kautta voisimme jopa yksilöinäkin vaikuttaa. Keinot olisivat helppoja eivätkä käytännössä maksa mitään. Asia on meistä itsestämme kiinni. (Ks. viite: Don Tapscott)

Meillä olisi mahdollisuuksia puuttua suuriinkiin asioihin ja erityisesti toimia nuorten kanssa (Ks. viite Hetky 4/2009 sivut 10-11, jossa mm. sanotaan "Seniorit luovat junioreille talkoo-olosuhteet, jossa nuoret itse pääsevät toteuttamaan omaa näkemystään"). Sanoihan aivotutkija Juhani Juntunenkin verkostoseminaarissamme, että meillä ikäihmisillä on vahvuutena:

  • Verbaalisten kykyjen vahvuus
  • Looginen ajattelu
  • Kiteytynyt intelligenssi
  • Kasautuva pitkäaikainen muistipääoma
  • Ns. hiljainen tieto
  • Kriittinen evaluaatiokyky
  • Monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottaminen

Miksi emme sitten käyttäisi näitä avuja omaksi ja muiden hyväksi? Senioriteettihan ei ole siis vain ikään liittyvä kysymys vaan eritoten osaamiseen ja ymmärtämiseen. Tämä ei kuitenkaan pääse leviämään vain askartelemalla pikkuasioiden kanssa ja toimimalla suljetuissa piireissä. Meidän tulisi näyttää esimerkkiä siitä, miten kiinnostuneita ja sitoutuneita olemme ammattiaiheestamme. Tämä tapahtuu vaikuttavimmin ja tehokkaimmin menemällä mukaan reaalimaailmaan, missä muutkin ihmiset ovat. Tätä edustaa tänään sosiaalinen netti (social web), jossa erityisesti Facebook on voimakkaasti johdossa. Tällä hetkellä senioriteetti ja laatu ovat varsin heikosti esillä Facebookissa. Olen kuitenkin luonut sinne pienen idun, Laatuseniorit-sivuston. Tulkaa mukaan sivuston faneiksi!

1 Comments:

Blogger Herkko kirjoitti...

Moro vaan!
Liityin tänään Facebookiin, yritän kommentoida juttuja.
Herkko

08 joulukuuta, 2009 20:14  

Lähetä kommentti

<< Home