tiistaina, joulukuuta 17, 2013

Toimintaa raportoitiin ja suunniteltiin


Lounaskokouksessa 17.12.2013 olivat läsnä Matti Leskinen (pj), Herkko Pesonen, Jorma Hotanen, Jorma Veräjänkorva, Juha Söderlund, Matti Kääriä, Salme Sundquist, Tuomo Sirkiä ja Markku Ahlberg (siht). Lounaalle osallistuivat myös Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen ja Kari Keskinen.

Kokousasioina käsiteltiin puheenjohtajan valintaa, toimintakertomusta vuodelta 2013, toimintasuunnitelmaa vuodelle 2014 ja seuraavan kokouksen ajankohtaa.

Päätettiin, että kevätkaudella 2014 puheenjohtajina toimivat Matti Leskinen ja Salme Sundquist.

Toimintakertomus hyväksyttiin puheenjohtajan esittämässä muodossa . Toimintakertomuksesta ilmenee, että vuoden 2013 aikana kokoonnuttiin 9 kertaa eli kesää lukuunottamatta kuukausittain. Toimintakertomukseen toivottiin lisäystä osallistumisesta Aalto-yliopiston TAI-osaston tapahtumaan syksyllä 2013.Täydennetty toimintakertomus löytyy tästä.

Toimintasuunnitelmasta oli myös luonnos esillä. Tämän perusteella käytiin asiasta vilkas keskustelu, jonka puheenjohtaja tiivisti kolmeen asiaan:
- laatuseniorit haluavat olla vaikuttamassa Suomen kilpailukyvyn kehittämiseen
- laatuseniorit haluavat vaikuttaa eläkeläisten (vanhusten) asioiden edistämiseen
- laatuseniorit haluavat kuulla itseään kiinnostavista asioista mm. esitelmien ja luentojen muodossa
Päätettiin, että toimintasuunnitelmaa käsitellään edelleen seuraavassa kokouksessa.

Päätettiin pitää seuraava kokous torstaina 23.1.2014 klo 12-15. Todettiin, että kokoukseen osallistuvat myös Laatukeskuksen toimitusjohtaja Tani Järvinen jaostoiminnasta vastaava Kari Keskinen..



0 Comments:

Lähetä kommentti

<< Home