lauantaina, syyskuuta 12, 2009

Seniorit, tietotekniikka ja elämisen laatu

Tietotekniikka antaa rajattomia mahdollisuuksia erityisesti seniorikansalaisten elämisen laadun lisäämiseksi. Meillä on aihe ollut jo keskusteluissa esillä useaan otteeseen seuraavista näkökulmista:

Nyt on myös TIEKE käynnistänyt aiheeseen liittyvän senioriprojektin (ks. TIEKE Tiedosta 2/2009 ja TIEKEn kotisivu)
  
Laatuseniorien jaos voisi tuoda näihin hankkeisiin mukaan erityisesti laatunäkökulman, esimerkiksi verkostojen laadun osalta. Laatukysymyksissähän me olemme erikoistuneita ja asiantuntevia senioreja. Tällä hetkellä laatunäkökulma ei ole mitenkään eksplisiittisesti esille kyseisissä hankkeissa.



Teatteriin sittenkin - keväällä

Ostin 10 lippua 19.3.2010 näytökseen ( "Kuin ensimmäistä päivää" Avoimissa ovissa). Saan ne printattua koneeltani. Hinta 22,00+1,50 €/kpl. Minulta voi varata niin kauan kuin tavaraa riittää. Toimitan liput toiveiden mukaan seuraavassa kokouksessa tai postissa tms.

Juha Söderlund (juha_soderlund@hotmail.com)



perjantaina, syyskuuta 11, 2009

Teatterikäynti 7.10.2009 ei onnistu (ks. viesti jäljempänä)

Koko syksyn esitykset on loppuunmyyty. Teatteriin pääsy 7.10.2009 ei siis onnistu. Palaan asiaan, josko vaikka keväällä yritettäisiin uudelleen.

Juha Söderlund



Action Compass -työkalun käytöstä

Laatuseniorien kokouksessa  09-09-09 käsittelimme Risto Laineen alustamana  "Action Compass" -työkalua.

Yhtenä esimerkkinä tämän työkalun käytöstä on Helsinki 3 - benchmarkingklubin työ strategian viestinnästä organisaation sisäisessä yksikössä. Koska strategian viestintä tuntuu olevan monia kiinnostava aihe erilaisissa organisaatioissa, benchmarkingklubi avasi pääsyn aineistoon klubin käyttämässä Dicolen tietotyöympäristössä , johon pääsee käyttäjätunnuksella "strategiaviestinnästä" ja salasanalla "kiinnostunut".

Toinen esimerkki kyseisen työkalun käytöstä on laadunhallinnan kehittämishanke.



torstaina, syyskuuta 10, 2009

Laatuseniorit teatteriin 7.10.2009

Teatteri Avoimissa ovissa Museokatu 18 esitetään näytelmää Kuin ensimmäistä päivää. Se kertoo tämän hetken suomalaisesta hoitokulttuurista ja sijoittuu Vanhusten Palvelutaloon nimeltä Lepola täällä Helsingissä.
Laatuseniorit menevät katsomaan näytelmää 7.10.2009. Puolison tai muun seuralaisen voi ottaa mukaan. Liput maksavat 9,50 €. Tietoja näytelmästä http://www.avoimetovet.fi/draama.html .

Ilmoittautuminen Juha Söderlundille (juha_soderlund@hotmail.com) viimeistään 15.9.2009.



keskiviikkona, syyskuuta 09, 2009

Toimintakompassi, katselmointi ja syksyn ohjelma



Toimintakompassi


Lounaalla 9.9.2009 Risto Laine kertoi oman uransa tärkeistä työkaluista.
Niitä ovat
- Mind Map,
- Dicole-Web 2.0,
- ZEF-arviointi- ja äänestystyökalu
- toimintakompassi, joka kuuluu osana Model-Netics työkalukokonaisuuteen.
Lataa esite tästä.

Lataa esitys tästä.

Esimerkkeihin toimintakompassin käytöstä pääset tästä.

Tutustumiskäyntien arviot perustuvat jatkossa toimintakompassin ja ennakkoaineiston avulla etukäteen suunniteltuihin kysymyksiin ja välittömästi tutustumisenn jälkeen pidettävään kokoukseen.

Katselmukset

Juhani esitteli Kansallisen laatuagendan katselmusraportin. Sovittiin, että katselmusryhmä pyrkii esittelemään raportin Laatuyhdistyksen hallitukselle. Katselmusraportti löytyy tästä.

Seuraavaksi katselmuskohteeksi sovittiin Ilmavoimien strategia. Katselmusryhmää vetää Risto Laine ja siihen osallistuvat Juhani Anttila, Herkko Pesonen ja Jorma Mäenpää.

Eläkeläisjärjestöjen yhteisen strategian katselmus siirretään ensi vuoteen, yhteyshenkilö Liisa Sihvo.

Elämisen laatu

Juhani hoitaa yhteisen tilaisuuden suunnittelun Osaamisen kehittämisen laatujaoksen kanssa.

Syksyn aiheet

Syksyn mahdollisiksi aiheiksi kirjattiin

- Aivot, käyttäjän käsikirja, Herkko Pesonen esittelee
katso myös Juhani Juntusen esitys Verkoilla-yhteisönä-seminaarissa

- Ikääntyneet ja tietotekniikka
Blogiaineistoa
Henry Haglundia ehdotettu alustajaksi

- Kelan senioripalvelut
Arviointi ja osallistuminen kehittämiseen

Teatteri Avoimet ovet, näytelmä Kuin viimeistä päivää
Syksy loppuunmyyty, lippuja hankittu 19.3.2010 esitykseen.
Varaa omasi tästä.

Syksyn tapaamiset (muutettu 20.9.9

Lokakuu 14.10. klo 12-15 Suomalainen klubi

Marraskuu 10.11. klo 12- Kela?
Joulukuu 8.12. klo 12 Suomalainen klubi

2010
Tammikuu ?
Helmikuu?
Maaliskuu 19.3. klo 19 Teatteri Avoimet Ovet

Toimintasuunnitelma 2010

Toimintasuunnitelma laaditaan dynaamisena ja sitä pidetään jatkuvasti ajan tasalla.

Vuoden 2009 toimintasuunnitelman löydät tästä.



tiistaina, syyskuuta 08, 2009

Syksyn aihe-ehdotuksia

En nyt muista Laatuseniorit - jaoksen tarkoitusta ja tavoitteita. Mutta jos ne liittyvät meidän omien jäsenten hyvinvoinnin ja laadun ylläpitoon sekä parantamiseen, niin silloin voisi kiinnostaa seniorien kunnon ylläpito: terveyden, hengen ja ravinnon, liikunnan yms kautta ja keinoin – meille itsellemme ja myös ehkä muidenkin vastaavien henkilöiden neuvoiksi.

Jos tarkoitus taas on ottaa kantaa yritysmaailman ja yhteiskuntamaailman laatukysymyksiin, niin arvioinnit kuten tehtiin Laatukeskuksen strategiasta, ovat OK.

Silloinhan me toimisimme ikään kuin tuomareina, neuvonantajina. Voitaisko olla lääkäreitä? Siis tuomari vai lääkäri?

Vai haluaisimmeko oppia itse lisää laatuasiaa?

Tuollaisia ajatuksia tuli päällimmäisinä mieleen.

Terveisiä

Herkko

..............

Teille senioreille heitän vinkin, että Teatteri Avoimissa ovissa Museokatu 18 tulee kohtapuoliin ensi iltaan näytelmä
Kuin ensimmäistä päivää". Näytelmä, joka kertoo tämän hetken
suomalaisesta hoitokulttuurista ja sijoittuu Vanhusten Palvelutaloon
nimeltä Lepola, täällä Helsingissä.

Lisätietoa: www.avoimetovet.fi

Elina

------------

Tietotekniikan kehittämisen ja standardoinnin alalla on aihepiiri "elderly and disabled" jossa tapahtuu paljon. Asiasta on SFS-semmakin syyskuun alussa. Ehdotan että ottaisimme tämän joko loppusyksyn tai alkuvuoden 2010 teemaksi, luennoijana Henry Haglund.

Senioriportaalit

Ota senioriasiakkaat haltuun. Seniorit ovat talouden kiinteä voimavara.

Lisätiedot: www.tracetech.net/senior

  • Onko yrityksesi seniori-ikäinen asiakaskunta kasvussa?
  • Tarjoaako yrityksesi palveluita eläkkeellä oleville?
  • Myykö yrityksesi tuotteita senioreille?

Netin seniorikäyttäjien - yli 50-vuotiaiden - määrä on rajussa kasvussa ja kaikkein eniten suurenee eläkkeellä olevien käyttäjien määrä. Seniorit ovat pääsääntöisesti henkilöitä, joilla on vakitulot ja oma asunto - siis käyttäjiä, joiden muodostama ryhmä on hyvin monen yrityksen ja organisaation kannalta tärkeä, jopa kriittisen tärkeä.

Senioriportaalit on täsmäopas, joka on tarkoitettu yritysten ja organisaatioiden verkkosivujen suunnittelun avuksi.

Senioriportaalit käsikirja kertoo miten yrityksen tai organisaation kotisivu/portaali saatetaan seniorikäyttäjien tarpeisiin

Risto N

.............

Mentorointi

Mentorointiprojekti on odotellut, laitetaan käyntiin

Loppukiri

Tutustuminen asumiskonseptiin Arabianrannassa

http://www.loppukiri.fi/

Kelan senioripalvelut

Tutustuminen, arviointi, osallistuminen kehittelyyn

Stregiakatselmukset

Kansallinen laatuagenda
- viimeistely ja esittely kohderyhmälle

Liisa hankkii eläkeläisjärjestöjen yhteisen strategian syksyllä katselmoitavaksi


---------------

LAATUSENIORIT VASTUUT 2009









1 2 3 4 5 6 7 8 9
Anttila Juhani

x x



x
Leskinen Matti x
x
x

x
Mäenpää Jorma

x




x
Mäkinen Elina






x
Nevalainen Risto
x x




x
Niiranen Pekka







x
Pesonen Herkko






x
Sihvo Liisa

x

x x

Söderlund Juha
x x





Veräjänkorva Jorma
x x






TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

LAATUSENIORIT –JAOKSEN TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009



Laatuseniorit toimii jäsentensä hyväksi


1. Luo yhteisöllisyyttä kokoontumalla 5-6 kertaa talvikaudella lounaskokouksiin

2. Tarjoaa mahdollisuuden henkilökohtaiseen oppimiseen järjestämällä eriaiheisia alustuksia kokouksiin

3. Kokeilee sopivia verkottumisvälineitä ja tehostaa laatublogin käyttöä

Laatuseniorit tekee yhteistyötä

4. Tuottaa ohjelmakohtia ”Osaamisen kehittämisen laatujaoksen” lukuvuoden 2009-10 ohjelmaan. Mahdollisina aiheina mm. ikääntyvän ihmisen elämänlaatu

5. Tutustuu ikääntyvien ihmisten elämänlaatua parantaviin kehittämishankkeisiin ja tarjoaa niihin laatuasiantuntemusta yhdessä mm. Terveydenhuollon laatujaoksen kanssa

6. Vierailee Lahdessa tutustumassa paikallisiin ikääntyvien palveluihin ja osallistuu laatulounaaseen yhdessä Lahden aluejaoksen kanssa

7. Luo yhteyksiä muihin senioriyhteisöihin

Laatuseniorit antaa osaamistaan

8. Tarjoaa yhteistyössä muiden jaosten kanssa pitkän työuran aikana karttuneen kokemuksen hyödyntämistä osallistumalla mentoroinnin pilottihankkeeseen ”Osaamisen kehittämisen laatujaoksen” ja muiden kiinnostuneiden jaosten kanssa

9. Katselmoi ja auditoi ikääntyvien kannalta oleellisia asiakirjoja ja palveluja tutustumiskäyntien yhteydessä ja muutenkin



Puheenjohtaja Matti Leskinen




torstaina, syyskuuta 03, 2009

Kansallisen laatuagendan katselmointi

Seniorijaoksen katselmustyöryhmän toimesta on tehty Laatuyhdistyksen kansallisen laatuagendan katselmus.

Katselmussuunnitelma käsiteltiin laatuseniorien kokouksessa 19.1.2009.

Katselmusraportti ja sen liite yksityiskohtaisista katselmushavainnoista tarkasteltiin toimenpiteiden kannalta seniorijaoksen kokouksessa 9.9.2009.