keskiviikkona, tammikuuta 29, 2014

Mitä pitäisi tehdä suomalaisen laadun suhteen?


Laatuseniorien kokouksessa 23.1.2012 käsittelimme kysymystä: Mitä pitäisi tehdä suomalaisen laadun suhteen? Olin tätä kokousta varten laatinut oman muistioni ko. aiheesta. Useita muistioni ajatuksista tulikin esille tuossa kokouksessa. Kuitenkin jaan muistioni kaikille tiedoksi myös tässä linkissä, koska olen käymässä edelleen keskusteluja näistä aiheista eri henkilöiden kanssa. Muistiossani on keskeisinä kysymyksinä:
-       olevan tilanteen monipuolinen ja kokonaisvaltainen hahmottaminen,
-       suomalaisen laatuammattilaisuuden vahvistaminen ja sen arvostuksen kohottaminen,
-       keskittyminen oleellisiin ja vaikuttaviin tekijöihin sekä pinnallisuuden, rönsyilyn ja marginaaliaiheiden välttäminen sekä
-       luovan ja avoimen yhteistyön edistäminen
Odotan monipuolisia kommentteja ja keskustelua tästä aiheesta.



torstaina, tammikuuta 23, 2014

Ehdotuksia Suomen laadun kehittämiseksi


Juhan käsi, Herkko, Kari J, Lasse,
Jorma, Henry, Risto ja Juhani


Tapaaminen: Laatuseniorien kokous

Aika ja paikka: 23.1.2014 klo 12–15, Suomalainen Klubi / Kansakoulukuja

Läsnä: Liisa Jouttimäki, Salme Sundqvist, Heli Knihti, Markku Ahlberg, Kari Keskinen, Tani Järvinen, Timo Hannukainen, Juhani Anttila, Risto Nevalainen, Henry Sivusuo, Jorma Veräjänkorva, Lasse Marjanen, Kari Jussila, Juha Söderlund, Matti Leskinen, Herkko Pesonen (pännanpyörittäjä)



  1. Alkukeskustelut:

  • seuraava Laatuseniorien kokous on 25.2.2014 klo 12-15 Suomalaisella klubilla
  • silloin käsitellään toimituntasuunnitelmaa 2014
  • keskusteltiin ”Mini seminaarin” järjestämisestä, Laatukeskuksen tiloissa, mahdollisesti Palvelualan laatujaoksen kanssa
      • pidettäisiinkö tietoiskuja vai käsiteltäisiinkö vain yhtä aihetta kerralla – jäi auki



  1. Suomen laadun kehittäminen, keskustelu ASQ:n tutkimuksen johdosta


      • ASQ:n tutkimus on ”hömppätutkimus”
      • Eurooppa on ”takapajula” laadun suhteen
      • Suomessa pitäisi olla enemmän ”Laatuammattilaisuutta”
      • ehdotuksissa oli kuvattu toimenpiteitä yrityksille ja oppilaitoksille, haluttiin mukaan myös julkinen sektori
      • laatuajattelua on kehitettävä, varsinkin yritysjohdon asenteissa on varaa parantaa
      • laatutyöskentelyä ei pidetä organisaatioissa kovin seksikkäänä, se ei ole tiedettä
      • pariin kertaan kysyttiin ”mitä se laatu on”, se on aluksi selvitettävä
      • Suomessa ei ole laatuprofessuureja
      • ”vain kriisi saa aikaan tositoimia”
      • Laatukeskus on jo laittanut liikkeelle toimenpiteitä, mm lobbausta, ohjelma vuodelle 2014 on jo olemassa
        -          AMK yhteisöjäsenillemme olemme puhuneet laatukoulutuksen tilasta
        -          Aalto-yliopiston kanssa tulemme aloittamaan koulutuksellista yhteistyötä 2014
        -          SITRAn yliasiamies sekä TEKESin pääjohtaja tavattu asian tiimoilta. Molemmat lupautuneet omissa piireissään viemään asiaa eteenpäin
        -          TEM kansliapäällikkö Erkki Virtanen tavattu ja esitetty PK-sektorille suunnatun kilpailukyvynkehittämisen ohjelman luontia yhdessä ELY-keskusten kanssa. Asia saanut vihreää valoa ja seuraavassa vaiheessa ELY-keskusten ylijohtajille esitellään ASQ:n tutkimusta sekä kansallisen kehitysohjelman 1. luonnos.
        -          SFS:n toimitusjohtaja Järvinen tavattu


  • lopuksi puheenjohtaja Matti totesi, että ”tätä puidaan lisää”


  1. Seuraava kokous

  • seuraava kokous on siis ti 25.2.2014 klo 12 – 15 Suomalaisella klubilla
  • aiheena on ”Laadun integrointi” (Juhanin käyttämä termi):

      • johtavat periaatteet; syntyy ymmärrys
      • millaisia työkaluja käytetään
      • viitekehys eli tapa organisoida





torstaina, tammikuuta 16, 2014

Toimintasuunnitelma 2014, luonnos

Laatuseniorien toimintasuunnitelma 2014, luonnos
käsitellään kokouksessa 25.2.2014

Suomen kilpailukyvyn edistäminen
- keskustelu tehokkaista toimenpiteistä
- tiedon levittäminen
omat tilaisuudet
- Laatukeskuksen tilaisuudet
- muiden järjestöjen tilaisuudet

Ikäihmisten elämänlaadun parantaminen
- tutustuminen laitoksiin ja niiden arviointi

Jäsenten viihtyminen
- omien harrastusten esittely
- muut virikkeet

Yhteistyö muiden jaostojen kanssa
- tiedottaminen omista tilaisuuksista
- osallistuminen muiden tilaisuuksiin
Laatukeskuksen verkkokaupan seuraaminen
viestintä mielenkiintoisista tilaisuuksista 

Seminaarit 
Keväällä aiheena johtaminen
Syksyllä aiheena LEAN  

Kevään ohjelma
Suomen kilpailukyky
- kaksi tilaisuutta; keskustelu tammikuussa ja helmikuussa
Ikäihmiset
- yksityiseen hoitopaikkaan tutustuminen ja arviointi
Jäsenten viihtyminen
- kiinnostavin ehdotus valitaan